keskiviikko 31. elokuuta 2011

31.8....

Mmmmh, pyörällä kotiin, suihkuun.. Leipää paahtimeen, päälle juustoa ja tomaattia, cocis zero tölkki auki ja muotilehtiä sylin täydeltä. Kiristin pöyrän pari mutteria, ettei satula putoa matkalla. Sitten alkoi kuin tilauksesta Musiikkitalon avajaiset ja nyt BB. Uusi BB-talo on aika järkky, vaihteeksi oikea karkkimaa, hieman liian lähellä vaan viime vuoden Slovenian taloa. Mitä siitä muistan. No ei auta enempää arvostella, jos meinaa koukkuun asettua. Ihan lupaavalta viihteeltä toi taas tuntuu, huh ja hah!

 
Näin elokuun viimeisenä päivänä, sateiden saavuttaessa Suomea, on myös pohdittava mennyttä vuodenaikaa. On kovin haikeaa tälle kertaa päästää kesää talviunille etelään. Pitkästä aikaa kesä on viuhahtanut ohi ja omien harrastusten parissa on ollut niin kivaa, ettei lämpö saisi vielä mennä. Vihdon hogaan kuinka lyhyt purjehduskausikin täällä on. Ei ihme, jos viimeiset kisat käydään karvalakissa ja ekojen aikaan kilisee jäät vielä kyljissä. Vielä ehtii merelle, merelle siis!

tiistai 30. elokuuta 2011

Cultural Tall Ships Race 2011 Turku

 Dar Mlodziezyn perälippu
Joo-o, taas on yksi vaiherikas viikonloppu takana, jonka vietin Turun Cultural Tall Ships Race tapahtumassa työskennellen. Itse TSR (Tall Ships Race) on maailman laajuisen kattojärjestön, Sail training internationalin organisoima suurten, pienten ja keskikokoisten purjelaivojen kilpailu. Kilpailuun osallistuvilla laivoilla on vähintään pulolet miehistöstä oltava 15-25vuotiaita, tällä tuetaan nuorten purjehdusharrastusta. Kilpalegien välillä pysähdytään satamissa, kuten viikonloppuna Turussa, missä laivojen saapuminen aiheuttaa aina yleisöryntäyksen ja festivaalitunnelman. Nytkin Aurajoen rannat olivat täynnä tapahtumaan tutustuvia ihmisiä ja perjantaina järjestetty ilotulitus veti komeudellaan katsojat hiljaisiksi.

 Tunnelmaa Aura-joella
Työtä näin isossa tapahtumassa riittää, itse olin nyt toista kertaa yhteysupseerin eli Liaison officerin (LO) tehtävissä. Hommaan kuuluu hoidettavaksi nimetyn laivan toivottaminen tervetulleeksi satamaan ja kiinnityksessä auttaminen, täydennys (muonat, polttoaine, vesi tms) ja tyhjennys (septi- ym likavedet) tarpeiden karoittaminen sekä korjaustarpeista huolehtiminen. Kun käytännön asiat on saatu hoitoon, alkaa LO-homman hauskin puoli nimittäin meihistön tutustuttaminen Turkuun.Tällä kertaa miehistöille oli varattu kiertoajeluja, tutustuminen jätenvedenpuhdistamoon sekä uintikilpailut, näistä kaikista LO:n on tiedotettava alukselleen. Toimin tällä kertaa Venäläisen, Saksassa 1926 rakennetun Kruzensternin kolmantena yhteysupseerina. Olikin ihan mukavaa, että 114 metrisestä laivasta ja sen yli 250 miehistön, kadetin ja oppilaspurjehtijan - tai mitä kaikkia henkilöitä tuohon lukuun jo mahtuukin - joukosta oli huolehtimassa muutama muukin kuin minä.

kuva wikipedia
 kuva wikipedia
Astuin palvelukseen vasta lauantaina työkiireiden takia, aamu alkoi kello 8.00 aamupalaverilla ja käynnillä laivalla. Siellä tiedustelimme laivan tarpeet ja meidät kutsuttiin kiitokseksi panoksestamme syömään venäläistä lounasta, alkukeittoa ja pääruoaksi todella maukasta lihakastiketta riisillä, ruokajuomana oli makeaa mehua. Päivän aikana yksi meistä saattoi kuusi henkeä uimakisoihin Samppalinnaan, minä hain kymmenen hengen porukan kiertoajelulle, toimitimme laivalle postia ja veimme sitä sieltä eri tahoille. LO-pesti on liikkuva sihteerin ja kohdeoppaan työ yhdistettynä. Välillä ehti kivasti muihinkin aluksiin tutustumaan tai vaikka LO-loungeen juomaan kahvia ja juttelemaan muiden laivojen LO:iden kanssa. Illalla oli sitten Crew party, mihin kaikki LO:t oli myös kutsuttu. Siellä tarjottu paella ja olut osuivat ja upposivat, olin nukkumassa jo yhdeltätoista...

Sunnuntaina kävime vielä pari kertaa laiavlla varmistamassa, että miehistölistat oli palautettu kuten kuuluu ja kapteeni tietoinen captains breifingistä. Laivat irrottivat kello 14, ja me olimme seuraamassa laivojen ohipurjehdusta - koneilla menivät tosin - hieman Ruissalon länsipuolella pienestä vesibussista. Upeilta ne näyttivät joessa, mutta vielä upeammilta vapaina seilaamassa. Vuonna 2013, kun tapahtuma rantautuu Helsinkiin on viimeisen päivän purjeiden paraatia päästävä katselemaan avoimille vesille. Haluan nähdä, kun tapahtuman jättiläiset Mir, Dar Mlodziezy, Sedov, Kruzenstren ja monet muut nostavat purjeensa!

torstai 25. elokuuta 2011

Urheilua


Olen viime viikkoina hieman skarpannut urheilun suhteen ja yrittänyt nostaa kuntoani. Kaikki lähti käyntiin viime viikon uimastadikkakäynnistä; sen jälkeen tuli niin hyvä fiilis, että muistin taas miksi ihmiset urheilevat. Maanantaiset lenkit ovat pysyneet ohjelmassa, mutta hikoiluttavimpana on tästä viikosta lähtien tullut kuvioihin työmatkapyöräily. Duuniin on matkaa vaivaiset kolme kilometriä suuntaansa, mutta vaihteleva mäkinen reitti saa aina sykkeet koholle. Eilen puuskuttaessani töyhuoneeseen ihmetteli kolleega miksi sitä on tultava niin kovaa, kun on lopussa ihan tööt? Kun on kiire töihin! vastasin. Huvittavinta oli, että olin samana aamuna pistellyt portaita viidenteen näppäillessäni jotain puhelimen sovellusta, työhuoneeni kun sijaitsee siis neljännessä kerroksessa.Tänään jäin sitten kotimatkaa kiertoreittiä fillaroidessani jumiin erään rauhallisemmin polkevan kundin taakse, ja siinä aloin ajatella, että hitaamminkin sitä voi edistyä... Ehtii hiukan nauttia, eikä kurvitkaan tule eteen niin yllättävän nopeasti. Hauskana kirittäjänä olen myös löytänyt Heiaheia-sovelluksen, mihin  merkkailen ylös urheiltuja matkoja ja aikoja. Hah, katsotaan vaan kauan tämä jatkuu :)

keskiviikko 24. elokuuta 2011

P&P puhelimesta ja purjehduksesta

Hihii, olen tässä seurustellut puhelimeni kanssa ja päässyt hieman availemaan lisää sen mielenkiintoisia mahdollisuuksia. Tänään muunmuassa latasin siihen sovelluksen, joka etsii minulle lähimmät sushiravinolat olinpaikkani mukaan! Hyödyllistä... Kielten harrastaminen helpottuu ainakin, kun puhelimeen saa haettua eri maiden radio- ja sanomalehtiappeja. Tylsä oli huomata, ettei iTunesin kappaleita saa puhelimeen soittoääniksi. Rämäpuhelimeksi siitä ei myös lasisen kuorensa takia ole, eikä kosketusnäyttöäkään rasvaisilla näpeillä raaski koskea (jotain tämän suuntaista sai joskus vanha Nokia kokea)... Kaikissa toki puolensa, ja tänään käytin jo sushi-appia etsiessäni sopivaa iltapalaa. Toimii.

 kuva wikipedia
Eilisestä myös hieman, olin nimittäin ilmeisesti syksyn viimeisellä tiistaipurjehduksella. Sade lakkasi juuri, kun oltiin koko jengi vedetty sadepuvut niskaan ja irrotettu köydet laiturista. Hengattiin puolitoista tuntia Kruunuvuoren selällä spinnu ja vendaharjoituksia tehden. Kerran saatiin jopa käynnistää kone, että päästiin satamasta lähtevää risteilijään karkuun. Siihen jännitys sitten loppuikin, hiipui ihan tuulen mukana. Vauhti laski pariin kolmeen solmuun ja itse tiistaikisa, tällä kertaa noin 1,5merimailin matka (noin 3km) yhden kääntömerkin ympäri vei 1,5 tuntia! Siinä tuntui jo takana tulevien veneiden ihailu samalta kuin museossa, meri on täysin rauhallinen ja veneet tuntuvat kelluvan paikallaan. Tai niin, ne tuntuivat taustaan maalatuilta. Mutta hyvä välillä näin, rauhaa ja kisapinnaa venyttävää harjoitusta. Niin, ensi tiistaina suuntaan lenkkikaverini ranskan kurssille - ainakin jos kurssille ilmoittautuu tarpeeksi osallistujia.

Muistakaa perjantaina ja lauantaina Turussa jälleen järjestettävät Cultural Tall Ships Race-tapahtuma CTSR! Minä lähden sinne perjantaina, ja valmistaudun palaamaan vasta viikon lopussa. Se mastomeri on kiehtova.

maanantai 22. elokuuta 2011

Kuvia kanavien kaupungista

suuren kylän fiilistä
Rijksmuseum ja I amsterdam-kyltti
flowermarketilla myydään kukkasipuleita
kätsyin kulkuneuvo, joita on Amsterdamissa enemmän kuin asukkaita
 asuntolaivoja ja tunnelmaa

väylä jokaiselle, molempiin suuntiin
IJselmeer ja surffikoululaiset 

P.S. Oli pakko pienentää kuvia rajusti, pahoittelen niiden huonoa laatua.

lauantai 20. elokuuta 2011

iPhone 4

Kirjoitan tätä nyt ensi kertaa uudella puhelimellani, ostinpa viime viikolla ensimmäisen älypuhelimeni vanhan Nokian väsyttyä käytössä. Valinta osui tähän huiman suosittuun Applen iPhone 4:n valkoisena. Ensi reaktioni oli melkein hölmistys, näin hauskan ja jännittävän laitteenko Apple on taas keksinyt! Vein jopa vanhan MacBookini huoltoon toiveenani, että sen saisi kuntoon halvemmalla kuin vuosi sitten arvioitiin, vastausta tässä odottelen ja totutellen tähän uuteen leluuni. Leluksi tämä on kyllä mielleeävä. Grafiikka ja käyttöliittymä ovat niin käyttäjäystävällisiä ja hauskoja ominaisuuksi sisällään pitävä, ettei heti tule mieleen pelkkä hyötylaite! En osaa sanoa, mikä olisi puhelimessa parasta, niin paljon mahdollisuuksia on olemassa. Muutamia rajoja on silti tullut jo vastaan. Puhelin ei muunmuassa tue Flash- eikä Adobe reader-ohjelmia, joita tarvitaan monien sovellusten ja nettisivujenkin selailuun. Vaihtoehdoksi Apple on ilmeisesti kehittänyt paljon appejä eli juuri iPhonelle tehtyjä ohjelmia, jotka mahdollistavat muunmuassa Elisa kirja- palvelun käytön ilman Adoben ohjelmaa. Harmi vaan, että appejä ostaakseen on Applelle luovutettava luottokorttitietonsa... Hieman harmillista mielestäni.

Puhelimeni myötä paljon puhuttu isoveli valvoo nyt minuakin, sillä mikäli haluan käyttää puhelimen mainiota kompassia tai karttaa, lähettää puhelin paikkatietoni Omena yhtiön tietojärjestelmiin, jotka he säilyttävät sanojensa mukaan viikon, vanhojem tietojen mukaan jopa vuoden. Rynnäkköä kotiini odotelessani (ja univormupukuisia sotilaita) päivitän tässä sähköpostiani ja etsin kätevintä reittiä Maunulan Lidliin. Tervetuloa siis sueraamaan hyvin vaiherikasta lauantai-iltaani. Noh, nyt olen jo hankkinut oikeaan peukalooni kipeän nivelen naputtaessani hullun lailla niin tätä postausta kuin esimerkiksi sähköposteja, nämä kun voi nykyään tehdä samallan kun ennen vain istuin paikallani (kuten spårassa tai dösässä). Ihanaa saada ne hoidettua juuri tuollaisella "väliajalla". Kunhan saan kirjasovelluksen toimintaan, lataan kapulaan Sinuhe Egyptiläisen ja ryhdyn toteuttamaan yhtä pitkän ajan haavettani sen lukemisesta. Oikean näppäimistönkin puuttuminen hämää aina vaan vähemmän, vaikka tällä kuivalla kaksisormijärjestelmällä virhelyöntien mahdollisuus on kasvaa mitä nopeammaksi naputteluni kiihtyy.

Tässä selittäessäni kaikkia huomioimiani miinus ja plus puolia, olen myös miettinyt miten NOPEASTI tähän tottuu ja jää kiinni! Olen luonut tällä jo uuden sähköpostiosoitteen ja tarkistan meilini (mitä saan yleensä yhden kahdessa päivässä, ja nekin mainoksia Siljalta tai Finnairilta) joka toinen tunti. Facebookissakin on käytävä tyyliin kerran tunnissa ja olen myös luonut itselleni tilin urheilusuoritusteni tarkkailuun. Seuraavaksi varmaan rekisteröidyn Twitteriin, Google+:aan ja LinkedIniin? Olispahan päivitettävää! Into luultavasti vaipuu käytön myötä samalla, kun keksin tästä esiin niitä oikeasti käytännöllisiä ohjelmia; miten olisi kaikkien edellisen päivän tv-ohjelmien katselu, palveluiden etsiminen tuntemattomassa paikassa, kielten opiskelu... Kauan olen tullut toimeen ilman, mutta tästä hauskuudesta ei luultavasti ole enää paluuta.

perjantai 19. elokuuta 2011

Amaterdam osa II

Ajan kuluessa alkaa muistua mieleen kaikkea jännää ja etenkin kaikkea, mitä on matkalla tehnyt. Museoista aivan ehdoton oli van Gogh- museo, minne on jonkin oppaan mukaan kerätty kattavin kokoelma taiteilijan tuotantoa. Kattavan ja opettavaisen katsauksen se antoikin, kun maalaukset oli jaoteltu aikakausien ja sen mukana vaihtuneiden maalaustapojen mukaan. Toinen museo, missä kävin oli Rijksmuseum, kansallinen taidemuseo oikeastaan. Harmikseni leijonanosa isosta rakennuksesta oli kiinni eikä esillä ollut kuin muutama "high light" kuten Rembrandtin Yövartio ja Vermeerin Maitotyttö. Museoon kannaattaa siis mennä vasta, kun se on jälleen avattu kokonaan! Kolmas museo oli kiehtova FOAM, toinen Amsterdamin valokuvausmuseoista, missä oli nyt esillä Anton Korbij'n otoksia merkkihenkilöistä. Toinen näytillä ollut teos oli Willem Popelierin Showroom girls, joka on tutkielma siitä miten nykyaikana ihmisestä jää mieletön määrä tietoa nettiin hänen itsensä sitä välttämätä ajattelematta. Teos pohjaa noin sataan kuvaan, jotka kaksi teini tyttöä olivat ottaneet itsestään ilmeisesti mac-tietokonekaupassa olleella tietokoneella. Kuvat olivat ilmeisesti vahingossa säästyneet koneen kovalevylle, mistä taiteilija ne löysi ja alkoi hahamottaa teostaan. Toisen tytön kaulassa olleen nimilaatan avulla taiteilija oli löytänyt tytöstä tietoja kouluarvosanoja myöten samoin kuin heidän twitter- ja facebook-tilinsä. Teos haluaa nostaa pohdittavaksi kuinka paljon itsestämme näytämmekään julkisuuteen ja paljonko siitä todella tallentuu ihan kaikkien katseltavaksi... Teoksessa tyttöjen kasvot on peitetty. Linkki teoksen esittelyyn tässä. Pohdituttavia ja avartavia näyttelyitä tästä kaupungista ainakin löytyy! Merimusoa kuten modernin taiteen museokin olivat remontissa, joten niistä en pysty sanomaan mitään.

Koska kuvia ei edelleenkään ole saatavilla tyydyn nyt kiittämään Lonely Planetin mainiota opasta Amsterdam Encounteria ja kehoitan kaikkia Amsterdamiin matkustavia hankkimaan loistavasti toimivan ratikkaliikenteen takia useamman päivän matkakortin (pahvinen OV-chipcard). Ostoksia kannattaa mysö tehdä, sillä valikoima on aivan oman laisensa - ei saksalaista tyylisä, ei ajatusta Belgiastakaan vaan ihan omaa, makeeta stailia. Hiton hyvä hotelli ihan museoalueen lähellä on EMB Memphis Hotel Amsterdam, tästä kotisivulle.

Seuraavaksi voiskin lähteä hakemaan pyörää korjaamosta ja yrittää vanhempien luo päiväkahville, viimeinen varsinainen lomapäivä on hyvä viettää mukavia asioita tehden :) Tot ziens!

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Paluu maahan / Maahan paluu

Jospa sitä siis heräisi Ruususen unesta ja alkaisi elää taas tätä päivää, vaikka kesälomaa onkin vielä jäljellä puoli viikkoa. Tänään tein oikein sellaisen kesälomajutun käymällä Stadikalla uimassa. Ah tuli oikein lapsuusmuistot mieleen, kun isän kanssa joka aamu mentiin Stadikalle eväskassien ja uintivarusteiden kanssa ja viivyttiin yleensä siellä koko päivä. Kahviosta sai Topsy-jäätelötötteröitä ja yllätyksekseni portilla oleva kioski myy edelleen niitä isoja, kovia ja värikkäitä purkkapalloja! Hyvä fiilis siellä oli edelleen säilynyt...

Mutta sitten siitä reissusta, lomani pääjutusta. Siis Amsterdam on aivan mahtava kaupunki! Kuin iso kylä, kuten yhden vaatekaupan myyjä vertasi puhuessamme Utrechtin ja Amterdamin eroista. Ratikat painaa siellä hiton kovaa ja pyöräilijät vain soittavat kelloa halutessaan tietä, ja tieltä on silloin paras pompata hyvin nopeasti sivuun. No mistään ilkeilystä ei ole kyse, sillä onhan heille osoitettu selvästi omat kaistansa liikenteen seassa. Kukaan ei käytä tosin kypärää, joten ihmettelen jos joka päivä ei tapahdu kuolemaan johtavia kolareita turistien tai autojen kanssa... Ehdottomasti nautittavia ovat muunmaussa "vohvelit", suomalaisittain letut. Joko isoja laakeita tai pieniä, meheviä poffertjes'eja voin ja puuterisoketrin kera, voi mums!

poffertjes 
kuva wikipedia

Vettä ja kanavia oli mielettömästi, jokaisessa ottamassani kuvassakin on varmasti joku kanavan kulma. Kävin tottakai myös kanava-ajelulla ja useina iltoina vaeltelin kanavan varsia kamera kaulassa roikkuen. Kuten puhuin ennen matkaa haluavani myös vierailla toisessa kaupungissa, valitsin lopulta retkikohteekseni Utrechtin. Ihan kiva ja vanha kaupunki, muttei ollenkaan niin viehättävä kuin A. Jätinkin muut retket tekemättä ja matkustin mieluummin pääkohteessani ratikkalinjoja päästä päähän ja vierailin myös IJselmeerin rannalla! Ah, meren fiilistä kyllä jo kaipasinkin. Yllättävän usein minua myös luultiin hollantilaiseksi ja tultii kysymään jopa tietä! Sain myös harjoittaa pari vuotta sitten opeteltuja hollannintaitojani useaan otteeseen. Voi sanoa kaikki puhuivat hyvää englantia, mutta kukaan ei vaihtanut lennosta englantiin, jos juttelu oli aloitettu hollanniksi ja vaikka he huomasivat ,etten aina ihan kaikkea ymmärtänytkään. Ostaessani postimerkkejä kirjakaupan myyjä johdatteli kärsivällisesti asiaan kysellen "Haluat ostaa postimerkin?" Kyllä. "Haluat sen merkin tähän korttiin?" Kyllä. "Mihin tämä kortti lähetetään?" Aa, sitä kysyit! Suomeen lähetetään, kiitos


Lisää kuvia ja juttua tulossa. Nyt on ruoka-aika ja illaksi lähdemme Vermoon kirittämään ravihevosia voittoon. Täytyyhän sitä jotain uuttakin kesälomalla kokea..

maanantai 8. elokuuta 2011

Lennonjohtajien lakko

Meneepä taas tiukille ja jänittäväksi, sillä Saksan lennonjohtajat ovat menossa lakkoon juuri huomen aamuna kello 7-13. Onneksi en buukannut itselleni välilaskullista lentoa vaikkapa Frankun kautta, mutta Hesarin uutisten mukaan lakolla on vaikutuksia myös Suomen lentoliikenteeseen. Aionkin olla kentällä hyvissä ajoin, mikä tarkoittaa kello 6.00 lennon lähtiessä kello 8.30. Onpahan pieni mahdollisuus saada paikka päivän myöhempään koneeseen, mikäli perumisia tulee. No tuskin kai tulee, mikäli lennot pystytään reitittämään uudelleen, mutta kesälomamatka on silti niin iso juttu, että hieman aikainen herätys ei paina vaa'assa mitään! Muutenkin jänää jo ihan todella, enhän ole pitkään aikaan matkustanut ihan yksin ulkomaille... Hyvä irtiotto se silti tulee olemaan ja juuri siten kuin itse haluan. Lennon myöhästyminen voisi jopa olla hieman suotavaa, sillä hotellihuoneen saan kansainvälisten tapojen mukaan vasta iltapäivä kahdelta ja jos lento lähtee kuten pitää, olen perillä jo 10.15. Toivotaan parasta, ja siis hei nyt ens viikkoon asti!

lauantai 6. elokuuta 2011

Häihin tänään

Ihailen tässä päiväkahvin keiton lomassa rohkean mustelmaisia sääriäni ja pohdin miten peittää mekon helman alta vääjäämättä paljastuvat tummat läikät... Olen selvästi ottanut purjehduksen oikein urheiluna ja pannut itseni likoon täysillä, sääriä säätämättä, kiskoessani purjeita ensin ylös ja sitten puolelta toiselle. Ehkä sukkahousut ja leveä hymy riittävät peittämään tummentumat. Tänään ovat siis vuorossa kesäni ensimmäiset ja ainoat häät, kun työkaveri menee naimisiin pitkäaikaisen poikakaverinsa kanssa Espoon Tuomiokirkossa. Yritin sitä banaaninutturaa vääntää jo pari päivää sitten, mutta tukassani kun ei pysy sen paremmin tupeeraus kuin hengettömätkään, olen sovussa päättänyt jättää fledani auki. Ehkä laitan pannan tai pinnin koristeeksi, mietin sitä vielä. Aivan ihana kyllä saada kutsu tällaiseen tapahtumaan, jossa juhlitaan kahden ihmisen onnnea...

 Tässä juhlaeleganssini, kenkiä en ole vielä päättänyt eli siksi ne puuttuvat kuvista. Kunhan tuo sade vielä lakkaisi, niin on hieno ilta edessä!

perjantai 5. elokuuta 2011

Tapasinpa kolme mormonia

Dallasin keskiviikkoiltana kotiin ja vastaani käveli kolme nuorta miestä. Kaksi huomattavan pitkää ja yksi lyhyempi, ja yksi heistä katsoi minua suoraan silmiin ja pysäytti minut ystävällisesti hymyillen. Siitä ei vonut erehtyä, että kyseessä oli mormonikirkon lähettiläät, hyvä suomen kieli ja amerikan englannin korostus sekä musta nimikyltti rintapielessä. He halusivat tietää mitä mieltä olen jumalasta, siis Jumalasta. Meillä riitti juttua pariksikymmeneksi minuutiksi, kun he tiedustelivat oliko Jumala mielestäni olemassa, ehdottivat minulle rukoilemisen kokeilemista ja tarjoilivat ajatusta siitä miten upea asia on uskoa kuoleman jälkeiseen elämään ja perheen ja suvun jälleennäkemiseen. Kun kielsin uskovani Jumalaan ja kerroin joskus kokeilleeni rukoilua, mutta lopettaneeni touhun tarpeettomana sain mietteliäitä "Jaa-jaa" kommentteja ja ylös luotuja katseita. Juttutuokion lopuksi sain mukaani pelastussuunnitelman ja poikien puhelinnumeron, johon voisin ottaa yhteyttä mikäli haluaisin keskustella aiheesta lähemmin heidän kanssaan.

En ole vielä ehtinyt avata pelastussuunnitelmaa, vaikka niin lupasinkin, mutta tapaaminen herätti taas paljon ajatuksia. Eniten kolahti se vastakkainasettelu, mikä minun ja näiden kolmen kundin ajatusmaailmassa oli. Heidän elämänsä on omistettu Jumalalle ja Hänen työnsä eteenpäin viemiselle, ihmisten käännyttämiselle uskoon. Minulle Jumalaa ei ole olemassa. Tiedän uskon antavan monille elämän tarkoituksen ja paljon lohtua, mutta henkilökohtaisesti näen sen ihmispsyyken tarpeena uskoa johonkin suurempaan, ikään kuin tarpeena löytää syy tähän kaikkeen. Syy, jonka etsimisen itse olen lopettanut. Senkin yksi pojista minulta kysyi, mikä on mielestäni elämän tarkoitus. Mietin sitä suhteellisen pitkään ja vastasin lopulta, etten tiedä. Hän sanoi minulle, että elämän tarkoitus on hänen mielestään ilo. Jokainen ihminen haluaa olla iloinen. Niin, onhan se niinkin, iloisuus on ihanaa. Viittasiko hän tällä ilosanomaan, jota oli minulle juuri tuomassa, sitä en tiedä. He kysyivät myös siitää kuoleman jälkeisestä elämästä. Meinasin laukaista töissä sanomani mieleipiteen, etten usko kuoleman jälkeiseen elämään, en hogaa mitä se voisi olla. Silti jos sitä olisi, olisi se katsomo Mantskun varressa, missä ihmiset - tiedä ketkä, julkkikset vai jotkut valitut - istuisivat, söisivät popcornia ja katselisivat liikenteen kulkua ja vuoden aikojen muutosta. Ees ja taas. Siihenkin on tietysti, mielestäni, varmasti rauhoittavaa uskoa. Minä en tosin kaipaa sitä rauhaa.

Kotoakaan en ole saanut uskonnollista kasvatusta. Parhaiten muistan, kun äiti löi sormensa tai varpaansa johonkin hänen tokaisseen "Ai, nyt se Jumala taas rankas." Usein uskon asioista ollaan hiljaa. Joko uskotaan tai ei uskota, ei paasata toisille, ettei leimauduttaisi hihhuleiksi tai ateisteiksi. Parasta uskoa tietty on sellainen joka tuo turvan arkeen, jokaiseen päivään. Ilman tarvetta olla täysi kieltäjä, mutta samalla myös olla täysin uskoton, on mielenkiintoista pohtia mitä kukin uskosta saa ja miksi esimerkiksi rukoilu on minulle yksinpuhelua jonkun muun tuntiessa Herran olevan silloin läsnä. Mitä enemmän itse asiassa asiaa mietin, sitä varempi olen omasta kannastani. Eikö minulle ole tapahtunut vielä tarpeeksi pahaa, että olisin tarvinnut johdatusta ulos pimeydestä?

maanantai 1. elokuuta 2011

2 matkaa mielessä

Nyt alkaa jo matkakuume nousta. Mietin lauseita hollanniksi päässäni, muunmuassa miten perustelen, että hotellihuoneeni varaus on löydyttävä maksoinhan huoneen jo kaksi kuukautta sitten. Tai miten tilaan aamiaisen, tai junaliput tai miten heitän huulta jonkun vieruskaverin kanssa - no siitä ei varmaan ole pelkoa. Arvon myös kuumeisesti kaupunkeja, joihin mennä, sillä kuuden päivän reissulla ei Amsterdam tule yksin viihdyttämään. Listalle ovat kivunneet nyt Utrehct, Maastricht, Delft ja Haarlem Haagin jäädessä hieman vähemmälle suosiolle. Mutta etten ihan ylimatkakuumenisi vielä palaan viikonloppuun... Hankkiuduin lauantai-iltana Inkooseen ja sieltä Bågaskäriin meripelastusyhdistyksen kurssikeskukseen. Hyvin nukutun yön jälkeen oli vuorossa matka meritse takaisin Helsinkiin allamme Buster S-tyyppinen avovene. Morjesteltiin vaan purkkareita, kun painettiin kundikaverin kanssa 12solmun keskinopeudella pitkin rannikkoväyliä Helsinkiä kohti. Fiksu veto oli pukeutua heti laiturilla pelastuspukuihin, sillä roiskeilta ei sillä matkalla säästynyt. Etenkin heti alkumatkasta Porkkalanselän sivulla aallot pärskivät hyvin naaman suolaiseksi. Mutta kivaa oli! Merikortti sylissä seurasin matkan etenemistä ja välillä ihailin puutarhaväylien maisemia. Moottoriveneilijää minusta ei saa, mutta kyllä tuo kompakti paikasta toiseen siirtyminen niin mukavalla tavalla ihanaa on.