Pooloa peliin!

Makaan sängyssä avoimen ikkunan äärellä ja haistelen ulkoa tulevaa ihanan raikasta kosteaa tuoksua. Hyttysverkko pitää pahimmat pistäjät loitolla, vaikka pari yötä sitten sainkin tappaa viisisenttisen torakan. Ikkunan alla avautuu noin 40 hevosen laitumet. Välillä ikkunani alla nyhdetään ruohoa, välillä hirnutaan toisille - tai kukko kiekuu aamuherätystä. Viistoon kurkatessa siintää kauempana Blue Mountins-vuoristo. Poolotilalla siis nyt.

HelpX pestiin kuuluu kauhukseni muunmuassa neljä vuotiaan pomottavan pikkutytön kaitsemista, viimeksi tänään jäin muutamaksi tunniksi kaksin hänen kanssaan ja minun piti olla milloin ripuloiva vauva, milloin hevonen, milloin taideopettaja... Olen kiertänyt kaikki lapselliset paikat kaukaa tähän asti, mutta pitäähän se jossain vaiheessa lapsiinkin kontaktia ottaa. Ja kun tytölle pistää vähän hanttiin tullaan ihan yllättävän hyvin toimeen.

Eilen sain onneksi vihdoin kontaktia myös hevosiin ja tarvikkeisiin. Heräsi vanhat "näinhän se meni"-muistot mieleen, kun talutin jalkansa loukannutta horsea syömään ja kieritin pinteleitä (jalkaa suojaavia kangasside) rullalle. Ja tänään pääsin katsomaan pooloa! Näin ekan matsin sunnuntaina ja tänään perheen isänkin oli ratsailla. Hevospoolo on hurjan nopeaa ja intensiivistä, ja koska pelivälineenä ovat pallon ja mailan lisäksi hevoset - tai pooloponit, vaikka täällä kaikki eläimet tuntuvat hevosen säkäkorkeuden ylittää - nopeus on ällistyttävää. Kahdeksan ratsukkoa, neljä kummassakin joukkueessa painaa täysiä isoa kenttää laidalta toisella. Pelin rasittavuuden takia pelaajat vaihtavatkin hevosta useaan otteeseen ja ainakin aina yhden erän eli seitsemän minuuttisen kuluttua. Perheen isällä oli tänään yhteen 1,5tunnin otteluun mukana kahdeksan hevosta, joista kaikki joutuivat kentälle. Australian lämpimät säät eivät myöskään helpota hevosten osaa.

Itse pelinä poolo ei minua vielä ole sytyttänyt vaan pistänyt vaan miettimään miksi ihmeessä ihmisen on pelattava palloa myös eläimen päällä istuen? Koska hevosta vaihdetaan niin usein ei kyseessä ole ratsukko-laji vaan puhtaasti pelaajan taktisiin kykyihin pohjaava urheilu. Miehet, pitävät myös melkoista meteliä kentällä huutaessaan strategioita tai kommentteja neljän hengen joukkueen kesken, tai vastustajalle. Hiki ja kirosanat siis lentävät, se siitä herrasmieslajista. Ylhäisölajina pooloa kai silti voi pitää, perheen isälle se on kuitenkin puhtaasti työ ja tulonlähde. Naisia poolon huipulla on kuulemma myös runsaasti.

Ihan muuten vaan: neljän hengen joukkueen pelaajat on numeroitu yhdestä neljään, siksi Ralph Laurenin Polo Sportin vaatteissakin toistuvat numerot 1-4. Muistan pohtineeni tätäkin joskus...

Keskustasta keskukseen

Wohoo! Yksi kiehtovimmista ja vaihtelevimmista hetkistäni Australiassa on takana nimittäin Groovy Grapen järjestämä Rock2water tour (kuusi päivää Alice Springs-Adelaide). Pelkäämäni helle ei helpottanut siirtyessämme keskemmälle maan punaista sydäntä, mutta jopa minä totuin siihen. Niinkin hyvin, että retken lopussa Adelaiden 22-asteen kesäpäivä tuntui viileältä. Huvittavaa! Monet jopa jaksoivat marmattaa asiasta, mä levitin käteni ja nautin viilennyksestä. Mutta siis retkeen ja sen sisältöön. Australian punainen keskus (red centre kuten he sanovat) on monen turistin must-kohde ja Ayers Rock melkein jokaisen turistioppaan kannessa komeileva ikoni. Kivi on massiivinen, puhutteleva ja vaihtaa väriään auringon laskiessa punaisesta jännän lilaksi, ja se on nähtävä itse tajutakseen sen suuruus. Teimme muunmuassa neljän kilometrin aamukävelyn Ulurun juurella sen reunaa seuraten ja silti kävelimme vain neljäsosan koko kiven ympäröivästä kierroksesta. Oman retkeni suosikkikohteet olivat kuuluisasta kivestä huolimatta muualla.

Toisena retkipäiväni herättyämme epäinhimillisen aikaisin 4.30 matkasimme patikoimaan Kings Canyonille, joka oli toinen suosikeistani. Aikaisen startin tarkoitus oli nähdä auringon nousu uljaan kanjonin laelta ja välttyä kävelemästä pahimpaan helleaikaan, jolloin lämpötila varjossa ylittää neljänkympin ja reitti suljetaan turvallisussyistä. Itse patikkareitti kulki mahtavan Australian suurimman kanjonin laelle ja ylitti välillä solan jos toisenkin. Upeaa, kertakaikkiaan...

Ulurun vierellä oleva Kata Tjutan monoliittimuodostelma oli myös käyntilistalla, mutta sekään ei tenhonnut niinkuin Kings C.

Puolessa välissä viikkoa oli sitten ryhdyttävä tekemään matkaa etelään. Yhtenä päivänä istuimmekin 11tuntia bussissamme ja seuraavanakin 9! Näin näitä välimatkoja vaan oppii tajuamaan, melkein kantapään kautta. Ajopäivien väliseen yöpymiseen mahtui toinen reissun kohokohta, Coober Pedyn opaalikaivoskaupunki. Kaupunki oli järkyttävyydessään hyvin kiehtova kokemus! Se on olemassa ainoastaan maaperästä löytyvien opaalien takia ja kaikki kaupungin 47 kansalisuutta edustavat asukkaat joko kaivavat kiviä tai myyvät niitä eteenpäin. Seuraavaan sivistykseen olevan välimatkan takia mitään ei heitetä pois, joten rumasti sanottuna kaupunki näyttää erämaasta nousseelta romukasalta. Mutta silti se on omalaatuisuudessaan vierailun arvoinen. Ja koska tosiaan yövyimme siellä, oli asumuksemme maahan kaivettu bunkkerihostelli. Kaupungin asuttivat ensimmäisestä maailmansodasta palanneet sotilaat, jotka tunsivat bunkkerien käytännöllisyysen ääriolosuhteissa (kesällä yli +50C, talvella -5) ja käyttivät tietoaan hyväksi uuteen kotikaupunkiinsa muuttaessaan. Muut päivät nukuimmekin tähtien alla yhden hengen teltan ja makuupussinyhdistelmissä, swageissä.

Retki päättyi vehreään Flinders Rangesin luonnonpuistoon, missä patikoimme vielä vikana aamuna ja sitten ajoimme puolen päivän matkan Adelaideen viinitilalla juoman maistelussa poiketen. Adeleidesta lensin sitten tutkimaan tutkimatta jääneitä nähtävyyksiä Sydneyyn. Kolusin muunmuassa Blue Mountaisin vihreää ja vehreää vuoristoaluetta sekä vietin neljä tuntia merimuseossa ja museolaivoissa. Tuota kaupunkia oli hyvä palata näkemään, sillä vasta nyt tunnen enemmän mielenkiintoa sitä kohtaan. Se on paljon enemmän kuin oopperatalo ja silta, se on täynnä vinkeää sykettä, tutkittavia katuja, asiantuntevia museoita...

Kuvissa Kings Canyon, Ayer's Rock/Uluru, swag sekä Kata Tjutan monoliitteja

Tällä hetkellä Alice Springs

Hmmm, tämä on erikoisin paikka, missä olen tähän mennessä Australiassa käynyt. Kaupunki ei ole kaunis, mutta tunnelmaltaan viehättävä. Nähtävyyksiä ei ole liiaksi, mutta leveä, kuiva joenuoma, näköalakukkula ja matelijakeskus tarjoavat vaihtelua totuttuun kaupunkivierailuun. Eilen kävin myös kokeilemassa aboriginaalien puhallinsoittimen, didgeridoon soittoa ja ihan jonkinmoisen kiertävän mongerruksen sain kapineesta ulos!

Ennen tänne tuloani Perthin isäntäni hieman varoitteli tästä kaupungista (missä ei siis itse ole käynyt), että aboriginaaleja on kuulemma paljon. Hän itse kertoi aina vaihtavansa kadulla puolta, kun alkuperäisväestöä tulee vastaan. On totta, että kävelykadut Alicessa ovat täynnä alkuperäisiä asukkaita, Euroopasta tulleet kai ajelee enemmän autoillaan - karkuun jotain olematonta vaaraa - ja pimeän tullen kehoitetaan käyttämään taksia, mutta tse en ole tuntenut pelkoa. He lepäävät joutilasaikansa varjossa ja huutelevat toisilleen, mutta valkoisista he eivät tunnu olevan kiinnostuneita. Qantasin lentoemoillakin oli aboriginaalikuvioin koristellut univormut ja täällä on heille tarjolla vaikka mikälaista hoivatoimintaa. Piikki he Australian lihassa ovat, mutta ehkäpä synti on molemmin puoleinen? Eurooppalaiset kantavat taakkaa historiasta, mutta samalla, syytäessään rahaa pohjattomaan kuiluun edistävät alkuperäisten varsin velttoa elämäntyyliä ja juopottelua. Aboriginaaleilla ei ole tarvetta ryhtyä mihinkään, kun puun alta löytyy mukava varjo ja raha pannaan suoraan taskuun. Ymmärtääkseni heillä on yhtäläist mahdollisuudet opiskeluun ja työntekoon, tämä kulttuuri ei vain ole heitä tavoittanut. Observointini aiheesta jatkukoon...

Huomenna retki vie minut kuitenkin pois tästä erikoisesta kaupungista ja pääsen vihdoin odottamani punaisen kiven juureen, Ayer's Rock/Ulurulle. Ilmasto ei ole suomalaista patikoijaa hellivä, sillä näin loppukesälläkin lämpötila nousee joka päivä +38asteeseen ja päätä jäytää pieni särky. En yksinketaisesti ehdi juoda niin paljon vettä kuin elimistö tarvitsisi! Toivottavasti totun nopeast,i sillä kävelyt erämaassa eivät tule tuomaan helpotusta hikoiluun. Mutta se huoli pois ja uusia seikkailuja kohti! Voin valottaa sen verran, että päästyäni viikon kuluttua Sydneyyn siirryn helppimään hevospolotallille!

Kesämuotia ja muuta

Aika hyvin olen pysynyt päätöksessäni olla ostamatta mitään. Rinkan paino on kasvanut lähdön 18kilosta 22:een eli yhtään enemmälle ei olisi tilaakaan. Lennoilla täällä maksimi pakaasipaino on 23kg, samoin noilla pidemmillä junamatkoilla, joissa pakaasi jätetään matkatavaravaunussa kuljetettavaksi. Luonnollisesti vaatteet kuitenkin kuluu, joten jotain uutta on ollut pakko välillä ostaa (jee!). Aussit tykkää selvästi kierrättämisestä ja erilaisia second hand-liikkeitä löytyy hyvin. Ostin yhdestä muunmuassa tuliterän farkkuhameen kolmella dollarilla, urheilu T-paidan 2,5 ja ruudullisen vintage-topin myös kolmella. Ulkoilma elämäntapaan puolestaan oli hankittava vilpoiset sandaalit, sillä olen tähän asti ollut aina ainoa, jolla on kävelykengät jalassa. Yleensä jengi painaa täällä jonkinmoisilla varvastossuilla tai muilla avomalleilla. Kuvissa uusina hankkimani Giselle Bündchenin jalkineet.

Muuten elämä on kulunut luontoa ihmetellessä. Torstaina törmäsin ensimmäiseen skorpiooniin. Tyyppi oli pieni, mutta pistävän näköinen. Rouva ei ollut moksiskaan löydöstäni, totesi vain, että purema on sitten kivulian hänen koskaan tuntemansa, mutta tappavaa myrkkyä nämä otukset eivät kanna. Aha, jätänkin tuon paljain jaloin pihalla tepastelun sitte sikseen! Hoidokeistani kengurut kasvavat kovaa vauhtia ja possumit ovat ottaneet tavakseen hypätä "ylleni" kesken ruokinnan kuin mihin vain puuhun olisivat dyykkaamassa. Aamulla lintujen vesikuppeja puhdistaessani sain myös kaksi vihreää papukaijaa selkäni päälle. Melkoista menoa;)