Vapaaehtoistyö Down Town Sailing weekissä

 Näissä maisemissa viikonloppu jälleen alkoi. En todella olisi uskonut viettäväni näin paljon aikaa tällä saarella tänä kesänä. Jo on uhrattu kahdet sukujuhlat ja yli puolet viikoista näissä maisemissa. 

Ja vieläpä silläkin uhalla, että vapaaehtoistyö on aina ollut iso punainen vaate minulle. Se on ollut työtä, jolla on tarkoitus, muttei maksajaa. Työtä, jolle on tarve, muttei virallista tekijää. Silloin esiin mielestäni astuvat väsymättömät vanhemmat, yli-innokkaat vapaaehtoiset tai hullut harrastajat, jotka rakkaudesta lajiin ja tyhmästä auttamisen halustaan tekevät ikävimmätkin duunit ilmaiseksi ja innolla. Yhden kaverin kanssa puhuimme hieman aikaa sitten ikävään sävyyn, miten vapaaehtoisuus on rakastumista. He tekevät mitä vain rakkaansa eteen.

Täältä sisältäpäin, kuten vapaaehtoistyön maailmaa nyt tutkailen, näyttää homma aika erilaiselta kuin sieltä ulkoa, mistä kaikkea ennen katselin. Siellä ulkona näin vain oman harrastuneisuuteni ja oman pikkuisen osani kokonaisuudessa, täällä sisällä näen muidenkin harrastuneisuuden ja hogaan, että täällä sisällä voi harrastaa ja oppia paljon enemmän kuin vain omalla siivullani seilaten. 

Tää Down Town Sailing week eli DTSW oli siis Europa cupin (kansainvälisen tason) tasoinen nuorten kevytvenekisa. Minut oli sijoitettu isoksi onnekseni sisävessalliseen purjeveneeseen, joka toimi Laser-veneiden lautakunta-aluksena. Me sämplättiin lähtölinjan lippujen kanssa, lähetettiin kisaajat radalle ja nappailtiin maaliintulijoiden purjenumerot talteen; hallittiin siis koko palettia. Herra Race Committee myös päätti radan suunnasta ja lähtöjen aikataulusta, olin siis ihan päätösvallan ytimessä hauskojen juttujen ympäröimänä. Siinä oppi hyvin kisalippujen periaatteita, niillä siis kerrotaan purjehtijoille lähdön läheneminen ja lopulta lähdön hetki, sekä hieman seuramme kulissien takaista menoa. Hyvin siinä viikonloppu vierähti, mutta aikaisten herätysten takia tarvitsisi kyllä vielä yhden sunnuntain palautumiseen. Miten se nyt olikaan Hesarissa, työkö se häiritsee vapaa-aikaa vai  vapaa-aika ansiotyötä? Loppujen lopuksi taitaa olla omassa harkinnassa mennä tänä iltana aikaisin nukkumaan.

 Nuoria Laser-purjehtijoita lähtölaukausta kyttäämässä.

Ennen olisin ihmetellyt suureen ääneen, miksi joku maksaa jäsenmaksuja päästäkseen ilmaisiin töihin?! Ja ehkä välillä purjehtimaan. Näiden duunien jälkeen sanon, että ihan idioottia on olla tulematta näihin ilmaisiin töihin. Tämä on täydellinen tapa tutustua ihmisiin, hankkia verkostoja ja oppia!

Purjehduskesä 2016 HSS Sailing centerissä

Tänä vuonna vaihdoin purjehdusharrastukseni uudelle tasolle ja linjalle liittyessäni HSS:n ja Sailing centeriin. Liuskaluodolla Merisatamanrantaa vastapäätä pääsee aika kivasti lajin makuun Laser16 kevytveneiden ja 606 köliveneiden sekä Elliottien ja kahden SM40-veneen kautta. Menin eilen jopa niin pitkälle, että ostin itselleni kelluntaliivit... Tuntuu, että on sitoutumista nyt ilmassa. Niiden noste ei riitä Helenan kannelle, mutta koska kevytveneissä ei suositella paukkuliivejä (vene kun keikahtaa helpommin, liivit paukahtaa ns turhaan), päädyin monen kanssapurjehtijan tapaan panssarimalliseen Balticin vaihtoehtoon. Ja nyt on hanskatkin sävy sävyyn liivien kanssa!

Tämän kaudenalun myötä olen myös löytänyt itsestäni aivan uuden innostuksen ennen niin hyljeksimääni vapaaehtoistyötä kohtaan. Sailing Center kun toimii vapaaehtoisvoimin on jokaisen panos tärkeä, ja niinpä minäkin päädyin muutama viikko sitten lauantaina rantaan ennen kahdeksaa tietäen, etten edes pääsisi vesille kyseisenä päivänä!

 Klo 7.45 lauantaina eräänä. Sängystä ylös noustessa ei tuntunut yhtä hyvältä kuin tätä rauhaa katsellessa.

Päivä kuluikin sitten kahvia keittäen ja mehun väripitoisuutta tarkkaille, joka olikin lämpimän päivän huvittava pulma. Lisää vapaaehtoisuutta on tiedossa jo heti huomenna, kun saarella pidetään Laituribileet klo 18 alkaen (tämä avoimena kutsuna kaikille merellisistä bielistä kiinnostuneille, sisään 20e plus lautta 6e ja sillä hinnalla saa juotavaa ja pientä syötävää sekä live musiikkia). Aikaisia aamuherätyksiä taas on luvassa viikonlopun päiville, jolloin HSS:n edustalla purjehditaan junioreiden Down Town Sailing Cup. Kaivariin sitä seuraamaan, jos ei ole pahempia suunnitelmia!

Liuskasaari on paikkana aivan ihana, mutta itsenäistyvälle purjehtijalle kapeikko ulos Hernesaaren edustalle aiheuttaa vaihtelevan tuulen, vilkkaan liikenteen ja varmuuden puuttumisen kombossa aina pientä tykytystä. Laiturista lähtö ja takaisin rantautuminen taas saa oman sävyn ympärillä kelluvista kymmenien ellei satojen tuhansien arvoisista puuveneistä ja isoista purkkareista. Mutta niinpä sitä paineessa oppii. Ja ilman moottoria toki.

 Tässä tunnelmaa yhdeltä illalta treenien jälkeen, kun yhteyslautalle ei ollut kiire vaan seuraavaa ehti venailla sen 20 minuuttia ja istua alas ihailemaan iltaa..

Tänään tapahtui hauskasti, kun menin rantaan toiveenani päästä vesille ja osallistumaan keskiviikkokisaan, mutta valmentajamme ehdotteli rivien välistä, että jos nyt jäisit vaan laiturille katselemaan kisoja, kun tuuli oli todella navakka ja puuskat melkoisia Suomen yllä vellovan matalan rintaman takia. Nettisään mukaan tuuli noin 9-10m/s ja puuskissa 12m/s ja yli, mut kyllä se tuntui vielä vähän kovemmalta. No kuitenkin, järjestely sopi hyvin minulle, sillä ajattelin, että kovan kelin kisaa voisi olla hyvä seurata terassilta käsin ja oppia jotain kauempaa tarkkaillen. Ainakin opin siinä terassilla istuessani oman tuulimaksimini, sillä nostaessani valkoviinilasia huulilleni näin opettajani ja kahden kokeneen kundin purjehtiman 606-veneen ensin broachaavan (kallistuvan) jyrkästi ja seuraavassa hetkessä kaatuvan! Siinä sitten seurattiin jäänityksellä muutaman muun terassilla olleen kanssa, kun kundit kiipesivät veneen pohjan päälle ja alkoivat kääntää paattia takaisin purjehdittavaan asentoon. Skål vaan, vene kääntyi kyllä, mutta koko kisa lopetettiin nopeasti kovan tuulen ja puuskaisuuden takia.

Näin mukava paikka minulla oli terassilla kisoja ja kellahduksia seuratessani!

Nelostietä ylppäreihin

Lauantaina oli serkun ylioppilasjuhlat Oulussa ja koska matka kutsuihin taittui autolla, googlasin etukäteen vinkkejä nelostien taukopaikoista. Menomatkalle matkailusivusto suositteli La Car de Mumma-kahvilaa Hartolassa. Odotukset olivat jossain muualla kuin kahvilan tarjonta ja petyimmekin melkoisesti kuivaan bageliin ja postimerkin kokoiseen browniin. Matkustaneet ihmiset osaavat jo vaatia leipiinsä kuohkeutta ja leivoksiinsa kokoa ja tietävät miltä bagelin kuuluisi maistua. Sinne ei siis poikettu enää paluumatkalla vaan huristin rauhallista vauhtia menomatkalla huomioni kiinnitäneeseen Vaskikellon taukokahvilaan Pyhäjärvellä, joka oli todella hauska kokemus maailman suurimman kellokokoelmansa kanssa. Mun himoamia rannekkelloja kokoelma ei käsittänyt vaan kaikkia englannin kielen bell-tyyppisiä kilisyttimiä. Lehmänkelloja, lasikelloja, laivakelloja, kulkusia, kellon muotoisia viinapulloja... Erittäin kiehtovaa nähtävää ja oikein keskivertomaukkaat eväät.

Vauhti kun ei päätä huimannut (vietettiin reitillä noin kahdeksan tuntia suuntaansa) päätimme pysäyttää vielä ihan arvalla valikoituneeseen Karoliinan kahvitupaan Leivonmäessä. Täällä riemu vasta ratkesi valtavien kakkujen ja hiukean hyvien suolaisten piirakoiden edessä. Kaiuttimista soi vanha iskelmä ja kahvia sai nauttia tonkan päällä mukavasti istuskellen. Samassa talossa valmistetaan myös mainiota Jukolan juuston Aitoa cheddaria. Mmmm... Kannattaa pysäyttää!

Oulun päässä pakko kehua illallistamme gastropub Toripolliisissa. Minun pohjoisesta pyydystetty siika oli aivan loistavaa ja korvasienikastike supermaukasta, hieman erilaista kuin pubiruoalta odottaisi. Äiti sulki myös silmänsä omaa sisäfiletään syödessään. Hyvä ruoka tekee parhaat muistot tädin voileipäkakkuja unohtamatta! Nelostietä pitkin siis kesän vietton...