Kokkailua

Teen päivässä töitä keskimäärin viisi tuntia, tämä isäntieni mukaan siksi, että talossa syödään niin hyvin. Yhden aiemman isäntäperheeni rouva totesi olettavansa, etten kokkaa ollenkaan, sillä en ollut häntä kovin autellut keittiössä ja silloinkin, kun olin jotain tehnyt roiskuivat ketsupit seinille ja pizzat tulivat uunista raakoina. Jonkinlainen tarve peruskokkaustaidoille, halulle ja varmuudelle siis oli... Päästyäni tähän paikkaan, olen huomannut nettoavani muutakin kuin mukavan sängyn ja hyvän ruoan, saan ohessa imeä rouvan keittotaitoja, niksejä sekä rentoa työskentelyä keittiössä. Ilta- ja vapaa-ajanlukemistoon kuuluukin tällä hetkellä keittokirjat. Hihii, hyviä keittokirjoja voi lukea ihan ajanvietteenä ja ei omaan makuun sopivia selata muuten vaan, aina sieltä yksi kiinnostava kikka löytyy.

Selattuani kaikki 15 keittiössä olevaa kirjaa läpi aloin hahmottaa, mikä ruoanlaitossa minua voisi kiinnostaa: perushyvä ruoka! Monissa opuksissa on kiva kansi, hyvä nimi, muuta reseptit ovat liian erikoisia ja erilaisia. Pääasia tuntuu olevan, miten tehdä kaikkea hienon kuuloista ja erikoisen näköistä, mutta vain parissa hyviä ohjeita (uudestaan) aloittelevalle kokkaajalle. Suosikeikseni ovatkin nousseet Jamie Oliver ja Nigella Lawson sekä yksi Australiassa julkaistu perusopas pataruokien ja "yhdessä kattilassa" tehtävien ruokien tekemiseen. Eilen rouva jopa opetti tekemään lasagnea kädestä pitäen ja kertoi muutamia maustamisniksejä. Mmmm... Hyvää oli, ja mun tekemää!

Seuraavaksi herää kysymys, miksi kerron matkablogissani yht'äkkiä ruoanlaitosta. Ensiksikin olen jälleen paikassa, mistä ei oikein helposti lähdetä ulos rilluttelemaan. Toiseksi olen alkanut potea matkaväsymystä. Matkaa olen tehnyt nyt kahdeksan ja puoli kuukautta, ja kaikki tällainen kodista ja kodikkuudesta muistuttava alkaa taas kiinnostaa. En tunne varsinaista koti-ikävää, mutta yksi kimma totesi hyvin: halu ja tarve pysyvyydelle vaan alkaa kasvaa. Kai sitä olis jo nähnyt tarpeeksi yhdelle matkalle... En kuitenkaan ole suostuvainen luovuttamaan, sillä onhan jäljellä enää 79 päivää Australiassa ja 27 päivää kotimatkalla! Vähän ristiriitaista laskea päiviä kotiin lähtöön näin innostuneena, kun tietää, että Suomessa alkaa taas jossain vaiheessa menojalka vipattaa ja kaukokaipuu kalvaa. Ja, Itärannikolla on vielä paljon kaunista katsottavaa eli nyt vaan ajatukset kohti uusia seikkailuja ja kokkailut aloitan sitten elokuussa. Sitten jaan Rouva Ratsastuksen opettajan vinkit teillekin!

Lantakuskina Mullumbimbyssä

Ensin mua nauratti uuden HelpX paikkani kylän nimi, Mullumbimby. Aboriginaaleilta peritty varmaan, yllättävän monet paikan nimet ovat. Loput ovat sitten harhaanjohtavasti Englannista kuten Scarborough tai Newcastle. Mullumbimby on noin 20minuutin ajomatkan päässä rantaparatiisi Byron Baystä. Alue on entistä hippien pelikenttää ja sen huomaa edelleen. Kukkaiskansaa, vanhaa ja nuorta on kadut täynnä samoin kuin orgaanista, luomua ja biodynaamista myyviä kauppoja.

Minä olen siis originaalissa paikassa samoin kuin originaalissa hommassa nimittäin lantakuskina. Tämän hetkisellä tilalla on kuusi hevosta, joista viisi on perheen äidin omia ja yksi maksetussa hoidossa. Kolme näistä ovat juuri siinä iässä, että niitä aletaan totuttaa suitsiin, satulaan ja ratsastajaan, ja saankin päivittäin seurata rouvan työskentelyä näiden kolmivuotiaiden hepojen kanssa. Aamut alkavat seitsemän kieppeillä, kun kävelemme antamaan hevosille aamuruoat ja päästämään ne päiväksi laitumelle. Aamupalan jälkeen otan sitten talikon händyyn ja putsaan karsinat yön aikana syntyneistä jätteistä. Siihen menee rouvalta 40minuuttia, multa tunti 20! Onneksi ilma alkaa jo hieman viiletä, joten fyysistä duunia jaksaa painaa. Joskus päivä jatkuu - kuten tänään - lannan keräämisellä laitumilta, joskus taas saan hakea hevosia takaisin tallille, harjata niitä, ruokkia... Nyt en siis vain katsele horseja huoneeni ikkunasta vaan saan haastaa itseni joka päivä näiden isojen eläinten kanssa! Palkkioksi päivästä saan sen petipaikan ja oman huoneen lisäksi aivan mahtavaa ruokaa. Hyvä siis, että päivällä hikoillaan...

Ennen tänne tuloani ehdin viettää yön monille tutummassa Byron Bayssä, joka on todellinen paratiisi. Siellä vihdoin ymmärsin myös itärannikon viehätyksen: kivoja kaupunkeja on vieri vieressä ja niiden välillä on rehevää, vihreää kasvillisuutta, kauniita maisemia, sekä hyvät liikenneyhteydet. Hippimaine on tällekin kaupungille osuva, kukkaiskansaa vaeltaa kaduilla aina vaan. Toisaalta Byron edustaa myös surffi-elämäntapaa, oikeaa Roxy/Rip Curl/Billabong-asennetta parhaimmillaan. Kauniit rannat, hyväkroppaiset laudankantajat, aurinkoa ja pysähtynyttä fiilistä. Tarvitsee vain kävellä lyhyt pääkatu rantaan ja pari tuntia hujahtaa ohi rantaelämästä, merestä ja elämän ihanuudesta nauttien.

Kuvissa Byron Bayn biitsiä, kaupungissa sijaitseva Australian mantereen itäisin paikka, rouva hevostensa kanssa sekä perheen superkiltti dobermanni Rafalouches.

Hikoiluttava tuuli

Lähdin pari päivää sitten kipuamaan itärannikkoa ylös ja ensimmäiseksi pysähdykseksi Greyhoundin aikataulujen takia valikoitui rantakaupunki Yamba yön ajon päässä Sydneystä. Luulin, että Australian pohjoisosissa talvi on parasta sesonkia, mutta eilen ja tänään sain kaivaa kahdeksan kuukautta repussani toimettomana lojuneet kumpparit jalkaan! Syksy, sade ja kostea tuuli, joka ei siis raikasta vaan saa tuntemaan kuin hikoilisi, riepottelevat rannalla kävelijää tässä varsin viehettävässä pikkukaupungissa. En ehkä ole vielä tarpeeksi pohjoisessa? Toivon ainakin niin.

Kaikille surffauksesta kiinnostuneilleYamba on ehdoton must paikka, sillä täällä ruuhka rannalla tarkoittaa kymmentä ihmistä eikä muita lautailijoita siis tarvitse liiaksi varoa (tämä huomio tehty rannalla ei surffilaudalla seisten)... Muutenkin pysähdys on paikallaan, kun haluaa kokea rauhaa ja kerrassaan kauniita maisemia, hienoja hiekkarantoja ja ystävällisiä ihmisiä ilman kuuluisan nimen tuomaa väentungosta. Maanantaina siirryn sitten oikein kulttipaikkaan nimittäin Byron Bayhin, missä rauhan ja rakkauden saa varmaan hetkeksi pyyhkäistä mielestään. Ja tiistaina sitten kohti uutta helpperihaastetta ratsutalleile. Ihahaa ja täyttä laukkaa pohjoiseen!

Ratsastusaiheinen viikonloppu

Viime viikonloppu oli oikeaa ratsastuskisojen juhlaa. Toisilla kentillä pelattiin ja harjoiteltiin pooloa, toisilla käytiin estekisoja. Kävimme lauantaina ensin pikaisesti poolokentän äärellä ja hurautimme sitten estekisoihin, mikä maailmojen vaihto se olikaan! Poolossa tunnelma on rento, piknik-korit on kaivettu esiin ja koko perhe nauttii urheiluottelun tunnelmasta. Urheilu, korostan. Vaihdos estekisoihin oli kuin hyppy tiukkaan korsettiin, jossa osallistujat eivät paljoa toisilleen hymyile, kävelevät vain korostetun hyvässä ryhdissä keskittynyt katse eteenpäin luotunu. Katsojat ostavat eväänsä kioskista ja nauttivat ne järjestäjän markiisin alla muovituoleilla istuen. Kyseessä on tiukka kilpailu paremmuudesta, kilpailu korostan. Vaikka kyllähän se keskittymistä vaatii, kun pitää hypätä 170senttimetrin korkuisia esteitä!

Poolon maailmantason matsissa oli jo hieman kisan tunnelmaa, muttei liikaa. Se käytiin eilen mitä hienoimmassa säässä ja isäntäperheeni yrityksen ollessa yksi pääorganisaattoreista olivat he järjestäneet kentän laidalle teltan ja aidatun katselualueen omia vieraitaan varten. Hinta pelin katsomiselle oli 20dollaria, telttaan pääsi 95dollarilla. En ajatellut vaatteita valitessani mitä tällainen luonnollisesti VIP-ihmisille suunnattu teltta tarkoittaa ja nähdessäni naisten astelevan nurmea kauniissa leningeissä ja herrojen keikaroivan paidan ja rusetin väriin sointuvilla taskuliinoilla, olin onnellinen, että perheen rouva antoi minulle yrityksen logopikeen päälle pantavaksi.

Mutta voitte kuvitella, että rentoon lajiin yhdistettynä tällainenkin VIP-teltta oli varsin mukava ja epämuodollinen tapa viettää sunnuntai. Noutopöydästä löytyi erilaisia kinkkuja, pateita, patonkia levitteineen, rypäleitä ja Tasmaniasta rahdattuja ostereita. Tarjoilijat kiersivät myös väen seassa tarjoillen sieni-pinaatti ja liha minipiiraita, pieniä burgereita, lohileipiä ja suunkokoisia kanatortilloja. Lämpimäksi ruoaksi oli paellaa. Juomaksi sai hakea italialaista olutta, kuohuvaa, siideriä ja vettä sen minkä mieli. Ei paha diili, kun minä sain vaparin ihan helpperistatukseni takia.

Kaiken ruoan, juoman ja small talkin keskellä monelta jäi varmasti itse matsi hieman kakkoseksi. Ihan hyvin pelaajat osansa hoitivat, mutta jännittävyyttä olisin kaivannut lisää. Englannilta ei vienyt kauaa kuitata johtoasemaa ja ottelun loppuluvut olivatkin 13-8 emämaan hyväksi. Koska maanantai on poolomaailmassa vapaapäivä, jatkui ilta ilmeisen railakkaana pikkutunneille asti. Minä koriuduin jo paljon aiemmin, ja kärsin nyt ei liian juomisen vaan ilmeisesti pilaantuneen osterin aiheuttamasta huonosta olosta... Mutta yhtä jännittävää kokemusta rikkaampana, tämäkin olo on sen arvoinen!

Syksyisiä tunnelmia

Makaan jälleen sängylläni katsellen tällä kertaa sateen putoamista taivaalta. Täällä alkaakin syksy puskea sisään, toivottavasti Suomessa on jo keväisen aurinkoista! Ensi sunnuntaina on agendalla poolon tärkeä Iso Britannia vastaan Australia testi matsi, jonka pelaaminen ei onnistu sateessa märällä kentällä. Tilalla eletäänkin jännityksessä, siirtyykö koko loppuviikoksi luvattu saderintama sivuun ennen sunnuntaita vai ei... Toivottavasti siirtyy, huippupooloa on pelaajien taituruuden vuoksi ihan mukava seurata.

Täällä viettämäni reilu viikko on kulunut nopeasti, vaikka minusta onkin tehty lapsenvahtia neljävuotiaalle kauhukakaralle. Nyt olemme onneksi alkaneet tottua toisiimme ja yhteistyö sujuu jotenkin. Kun hänestä irti pääsen hoitelen tiskikonetta, imuria ja pyykkimasinaa. Ja tänään leivoin skonsseja! Hevosiin en ole suuremmin päässyt käsiksi, lähinnä olen pessyt suitsia, viikannut loimia ja pyörittänyt niitä pinteleitä rullalle. Mutta onhan sekin hevoshommaa, suurin osahan siitäkin harrastukseta on "ylläpitoa". Pääsiäinen oli myös hevosaiheinen, kun lähdimme koko perheen ja monien tuttavien voimin poolokentän reunalle piknikille pelejä katsomaan. Hevoset ja poolo ovat tämän huushollin avainsanoja.

Aamulenkeillä syksyn tulon on myös aistinut tällä viikolla sumun leijuessa tiheänä pelloilla ennen auringon nousua. Siinä on meinannut kävely unohtua, kun olen nappaillut utuisia valokuvia kamerallani. Ja kävelystä kaupungilla dallaukseen, törmäsin nimittäin tänään hienoon Angry Birds-aiheiseen graffitiin Richmondin keskustassa! Linnut ovat kaikkialla, moni ei vaan tiedä niiden lentelevän juuri Suomesta ympäri virtuaalimaailmaa.

Viikon päästä maisema vaihtuu jälleen, kun hurautan Greyhoundilla yön yli Yamban pikkukaupunkiin. Siellä ollaan jo niin lähellä Queenslandia, auringonpaisteen osavaltiota, että shortsit saa varmaan kaivaa esille. Mutta ennen sitä nautin syksyisestä tunnelmasta, ja kylmän kosteasta talosta...