torstai 22. helmikuuta 2018

Kaivarinkierros

Työpäivän jälkeen on hyvä karistaa työmietteet mielestä, ja mikä parempaa siihen on kuin kävely kauniissa ulkoilmassa. Kävin taannoin dallaamassa Kaivarissa ja Merisatamassa ja haluan tänne jakaa muutamia otoksia.

Auringon laskun kajastus Kaivopuiston kukkulan takana oli upea.

Jäihin jätetyn soutuveneen herätti pohtimaan tätä yksinäistä vaellustani ja sitä miten yksinäisyyttä nykyisin niin demonisoidaan. Tahdoton yksinäisyys on toki musertavaa, mutta valittu voimaannuttavaa. Hesarissa oli juuri artikkeli, missä pääasia oli "yksinäisyys tappaa". 
Eikä tapa, jos hiffaa valita toisin, nauttia omasta rauhasta.


Vene vastustaa jään puristusta, kuten me kaikki vastustamme jonkin asian puristusta. Ja keväällä se jälleen kelluu vapaana, ties minne...

maanantai 19. helmikuuta 2018

Kuukautissuoja Kuukuppi

Tämä on naisen pitämä blogi, joten nyt on vuorossa tiukkaa faktaa naisten omasta ihanuudesta eli kuukautisista ja kuukautissuojista. Olen monta kertaa, liian monta, lukenut miten niin lukemattoman moni nainen on kehunut suomalaisen Lunetten kuukuppia ja sen käyttömukavuutta. Olen tutkaillut kyseisiä kuppeja kaupoissa vuosien varrella ja samalla kironnut normaalien siteiden aiheuttamaa jätteen määrää, vihannut niiden alapäätä hautovaa vaikutusta sekä epäröinyt tampponeihin käytettyjä kemikaaleja ja niiden imeytymistä herkimmästä paikasta suoraan verenkiertooni. Kaikkea sitä onkaan pitänyt käyttää ennen kuin vihdoin tässä kuussa sain ostettua kuukupin ja pari päivää sitten otettua sen käyttöön. Se on paras päätös, mitä ikinä olen kuukautisia ajatellen tehnyt!

Valitsin tyylilleni uskollisesti keltaisen kupin, ostin paketin kertakäyttöisiä kosteuspyyhkeitä kupin matkapuhdistusta varten ja Iso Roban Fidasta hain vielä neljällä eurolla kupille oman kattilan. Kuppia tulee keittää ennen ensimmäistä käyttökertaa sekä aina kuukautisten päätyttyä kymmenen minuttia, ja vaikka kiehuva vesi desinfioi niin kuukupin kuin kattilankin, ajatus siitä, että keittäisin pastaa samassa kattilassa, missä olen juuri keitellyt kuukautisteni rippeitä ei yksinkertaisesti inspiroinut. Yhteensä tämä oli viidenkympin investointi ja kaikki oli valmista luontoa ja minua säästävään kokemukseen.

Kuppeja on kahta eri kokoa, normaaliin vuotoon isompi kuppi ja niukempaan pienempi. Normaali on ensikokemukseni mukaan juuri sopiva, vaikka se saattaa ensinäkemältä näyttää isolta. Sitä ei kai hogaa paikkojensa kokoa, kun ei tuolta alhaalta ole vielä kukaan luiskahtanut läpi, mutta luulen voivani sanoa, että aikuinen ja normaalin kuukautisvuodon omaava nainen on juuri sopivan kokoinen tälle isommalle mallille.

Kuivaharjoittelu ennen kuukautisia on monen mielestä suotavaa, mutta on pakko todeta, että kun paikat eivät silloin ole vielä luonnollisesti liukkaat, voi harjoittelu ennen kuukautisia olla aavistuksen  kivuliasta, mutta tätä ei tule pelästyä! Kun kehosi käynnistää kuukausittaisen myrskynsä, ei kupin paikoilleen saaminen tai oikean paikan etsintä tuota enää harmia. Harjoittelu on toki hyvä, ettei sitten ekana aamuna tule kiire. Hieman aikaa ekalla kerralla nimittäin tarvitaan, ja uskoa että kuppi menee ja mahtuu kyllä juuri sinne minne sen kuuluukin.

Ensin sen voi vaikka taitella neljään (taitteluohjeita Lunetten omilta sivuilta) ja näin laskostettuna sujauttaa emättimeen. Kuppi kannattaa yrittää heti kättelyssä asettaa mahdollisimman ylös eli lähellä kohdun suuta. Kupin avautuessa kuuluu mahdollisesti vaimea flop-ääni, kun alipaine syntyy, mutta avautuminen kannattaa vielä varmistaa sormin kokeilemalla ja kupin pullean pyöreä muoto varmistaen, sillä muuten ohivuoto on aika varmaa. Sormet siis rohkeasti mukaan, samalla oppii omasta anatomiastaan. Kun oikea paikka löytyy, ei kuukautissuojaa huomaa ollenkaan. Omasta kokemuksestani täytyy sanoa, että jos kuppia ei saa tarpeeksi ylös, painaa se ilkeästi ja aiheuttaa vessahädän tunnun, mutta usein jo pöntöltä seisomaan nouseminen auttaa ja kuppi hilautuu paikalleen. Jos näin ei tapahdu, kannattaa oikeaa paikkaa taas etsiä sormilla avittaen ja vaikka kuppia sormin paikoilleen pyöritellen.

Sitten menee se jokunen tunti, ehkä neljä noin aluksi ja seuraa seuraava jännittävä momentti, nimittäin kupin tyhjentäminen. Ensinnäkin onnistumisen avain on rentoutuminen ja sen muistaminen, että kapistus tulee kyllä ulos! Rentoudut vain ja otat kunnon otteen kapistuksesta. Kunnon ote ei meinaa antennista repimistä, vaikka kuukautisten aikana limakalvot ovatkin usein niin kosteat, että antennistakin kuppia saa hellästi hilattua alemmas ja kupin seinistä on helpompi tarttua kiinni. Puristettuasi kupista alipaineen pois, saat taiteltua kupin vaikka neljään, ja saat sen myös napattua ulos ja pestäväksi. Muista vaan pitää kunnolla kiinni, ettei se liukkaana putoa pönttöön! Itse huuhdon kupin puhtaaksi ensin pidesuihkulla ja kylmällä vedellä, kylmä vesi hidastaa kuulemma värjäytymien syntyä. Sitten pesen sen lämpimällä vedellä, kotona ollessani marseilles-saippualla, duunissa tyydyn vain huuhteluun. Tyhjennysväli on itselläni noin neljä tuntia, mutta yön yli olen myös saanut nukuttua ihana rauhallisesti, ja kuppi on pitänyt. Se jää nähtäväksi, mitä teen pidetömässä ja lavuaarittomassa ravintolan vessassa. Luultavasti käytän paperia ja niitä kertakäyttöisiä puhdistupyyhkeitä.

Sitten se friikein eli miltä tuntuu, kun pikkareissa tai emättimessä ei olekaan mitään, mikä imisi veren vaan vuoto vaan valuu vapaana... Fiilis oli ekoina päivinä juuri sellainen, että tavara putoaa suoraan housuihin ja värjää kaiken punaiseksi. Tuolista noustessani vilkuilin taakseni ja tsekkailin, ettei allani ollut värillisiä lammikoita. Mutta ei ollut. Ja tästä pelosta, kun pääsin eroon, en ole koskaan tuntenut näin varmaa ja miellyttävää fiilistä kuukautisten aikana! Toivon, että olisin uskaltanut kokeilla aikaisemminkin, joten tämän tekstin turvin toivon, että te asiaa pohtineet kokeilette ja tunneta saman vapauden!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Venemessut 2018

Venemessut on jälleen agendalla ja ainahan siellä on käytävä, useaan otteeseen. Päivystän kolmena päivänä Purjelaivasäätiön ständillä ja yritän markkinoida ihania seikkailuja maailman merille. Tervetuloa kakkoshalliin, siellä ollaan sunnuntaihin asti. Kylmästä lämpimään ja sitä rataa. Hallissa kaksi on myös iso vesiallas ja hauskaa rantafiilistä.


 Messuilla on vahva moottoriveneiden ja moottoreiden edustus, mutta kyllä nekin merelliseen tunnelmaan vievät. Ison hallin peräkulmassa on myös purjehdusnurkka, mistä löytyy purjehtijaa kiinnostava uutuus ClubSwan 50 eli 50 jalkainen kilpapurjevene. Nautorin paatti kuulemma soveltuu myös kevyeksi päiväkruiseriksi. Kävin maanantaina ihan varta vasten tsekkaamassa tämän uutuuden.

Tässä pari ulkokuvaa ja kiiltävää kylkeä.


 Sisältä vene on hyvinkin pelkistetty eikä turhia elementtejä ole ainakaan esittelymalliin lisätty. Omaan silmään kävi muunmuassa kädensijojen puute, ja mietin mistä hitosta tässä purkissa pidetään kovemmalla kelillä kiinni? Tosin idea lienee käyttää lattiatilaa purjeiden säilytykseen eikä turhaan sisällä chillailuun.

 Hytit oli sisustettu hyvinkin kodikkaiksi eli kyllä tällä viikonlopun yli kelluu, kunhan kisat on käyty.

Tässä vielä paaran takahytti.

Purjehdussatamassa oli viime sunnuntaina mielenkiintoinen luento maailmanympäripurjuhdeksen kisaprojekteista, joita Suomessa on nyt valmisteilla. 

Lavalla istuivat Golden Globe raceen kesällä lähtevä Tapio Lehtinen, vuonna 2020 starttaavaan Vendéé Globe'n osallistuva Ari Huusela sekä itse jo maapallon purjein kiertäneet Hjallis Harkimo ja Pentti Salmi. Keskustelua oli jännä seurata ja miettiä muunmuassa miten Lehtinen ehtii saada Swaninsa kuntoon kesään mennessä. Toivottavasti ehtii! Hänen kisansa, kun käydään ainoastaan 60-luvulla käytetyillä välineillä eli navigointi tapahtuu sekstantilla, tutkaa ei ole ja viihdykkeenä on kirjat ja musiikki - kasetilla, joten Lehtisen menestymistä kisassa olisi hyvin kiehtovaa seurata.


Takaseinällä sitten taas Huuselan Imoca60 veneen keskikokoinen etupurje puoliksi taitettuna! Huuselalla on allaan kovan luokan avomeripaatti, tätäkin yksinpurhjehduskisaa tulee olemaan jännä seurata, kun se aikanaan starttaa Ranskasta. Päällimmäisenä juttelusta jäi mieleen Hjalliksen tokaisu, että hänelle sanottiin aikanaan maailmanympäri purjehdusta startatessaan hänen olevan hullu, ja vihdoin hän sai sanoa saman eteenpäin Lehtiselle ja Huuselalle, "Olette molemmat hulluja!"

torstai 8. helmikuuta 2018

En keksi otsikkoa!

Tässä on alkuvuosi huuhtonut elämästä suurimmat kuohunnat, ainakin täksi hetkeksi ja inspiraatio kirjoituksiin on hieman kortilla. Aloitin Kierkegaardin Murusia innokkaana, mutta takakannesta huolimatta herra ei yritä löytää totutta sinänsä vaan totuuden Jumalasta. En olisi ikinä kuvitellut lukevani näin paljon ja näin uskontoa pohtivia tekstejä, mutta olen tyytyväinen maailmankatsomukseni avartumisesta. Olen tullut siihen tulokseen, ettei kieltäminen ole muuta kuin myöntämistä, ettei ole pystynyt käsittelemään kieltämäänsä asiaa. Kieltäminen ei ole millään muotoa kiinnostavaa. Se on omien käsien ja aistein sitomista, tukahduttamista ja itselle vieraan luontaan työntämistä.

On luonnollisesti kuumottavaa  myöntää, ettei voi hyväksyä jotain. Tai ettei vain ole tullut jotain miettineeksikään. Sillä joo, monesti ei edes tajua, ettei jotain asiaa ole tullut ajatelleeksikaan. Oma boksi on aika kiinteä, vaikka siellä pitäisi valoa päällä vuorokauden ympäri. Vaatii ponnisteluja päästä vanhasta ajatusmallista eroon, mutta silmien avautuminen harvoin käy hieman kärsimättä. Ja uusi näköala on Hawaijin valkoista rantaakin kauniimpi! Minustakaan ei tullut uskontoon tutustuttuani hihhulia, vaan hmm kypsempi ihminen.

Filosofian ja uskonnon lisäksi olen ottanut yöpöydälle ja reppuun Eero Lehtisen Pakko purjehtia kirjan. Se on vauhdikas elämänkerta kokeneen purjehtijan seikkailusta, ja tarjoaa katsauksen moneen mielenkiintoiseen purjehduksen ammattimenijän matkassa. Tässä lukuvimmassani olen kuitenkin herännyt pohtimaan, että taidan sittenkin olla "tick the box" ihminen, vaikka olen yrittänyt sitä kieltää. Tykkään asettaa tavoitteita ja sitten saavuttaa ne, pistää raksin ruutuun ja homman suoritettujen joukkoon. Tätä pohtiessani koko tavoitteiden asettelu alkoi hämätä. Mietin, onko tavoitteita oltava? Tarvitsemmeko niitä nauttiaksemme arjesta? 

Yhden kaverin mielestä tavoitteet jäsentävät elämää, mistä olen kyllä jokseenkin samaa mieltä. Tavoitteet tuovat järkeä kulkuun ja tavoitteet mietittyään, voi saavuttaa jotain hyvin nautinnollista, pientäkin ja etenkin matkalla sinne Polarikseen. Mutta mitä sitten, kun tavoittelusta tulee koko homman juju. Jää tämä hetki vain askeleeksi seuraavaan. Olen tätä kai kysynyt ennenkin, mutta jos lukeminen muuttuu suorittamiseksi, ei kirjasta jää käteen muuta kuin se raksi listassa, eli ei itse asiassa mitään. Voi sanoa lukeneensa, ei muuta. Palkitsevampaa on mennä illalla suihkuun ja tuntea veden lämpö. Ihmetellä käsissä vaahdotetun saippuan synnyttämää hentoa, mutta samalla vahvaa vaahtoa, tuntea kylmä kaakeli selkää vasten ja sitten hiffata miten nopeasti se lämpiää selän ja kankkujen kohdalta. Iltasuihku ei ole mitään ruksimista, se on aika hauska hetki, kokemus.

Tällaisiksi hetkiksi asetin myös uuden vuoden tavoitteeni käydä joka kuu keikalla tai konsertissa. Tammikuu meni, helmikuulle ei ole tiedossa vielä mitään tapahtumaa, mutta maaliskuulle olen jo änkenyt neljä musiikillista iltaa! Hetkestä nauttiakseni, enköhän vaan pidä tavoitteeni kannustimena, en pakkona. Jos helmikuu on keikaton, olkoon, maaliskuu ei tule olemaan.

Tavoitteellisesta elämästä tuli myös mieleen Hesarin taannoinen artikkeli, jossa unelmatyöhön pettyneitä tai sinne pääsemättömiä kehotettiin pohtimaan, mistä he elämässä nauttivat. Nautinnon lähteen löydettyään voi löytää uuden suunnan ja vaihtoehtoisen duunin sen yhden unelman tilalle. Itse hiffasin nauttivani töissä guruna olemisesta. Olen tähän asti aina vältellyt koulutusvastuuta, muiden neuvomista sekä äänekkäämpää ohjeiden ja linjausten vaatimista. Nyt teen sitä kaikkea, minut piti vaan puskea siihen pakon edessä. Vanhasta työstä kuoriutui taas mielenkiintoinen, löysin sen mikä minua oikeasti motivoi, asiantuntijuus. Harrastuksia pohtiessani mietin, että purjehtimisessa syvimmin minua kiehtovat ihmiskontaktit ja meri elementtinä, mutta myös sekalainen osaaminen. Kaikki puhuvat, että kisaamista tulisi tehdä oppiakseen, mutta onko ihan tyhmää sanoa, etten halua oppia tai osata käytännössä, haluan tajuta teoriassa? Mua ei kiinnosta olla paras tekijä, mua kiinnostaa olla erittäin hyvä tajuaja.

Yhdessä lukemistani kirjoista esitettiin dilemma "Luuletko, että lamppu käyttää sähköä hyväkseen valon tuottamiseen? Vai onko sittenkin niin, että sähkö käyttää lamppua saadakseen aikaan valon?" Ei ollut ikinä tullut mieleeni meittiä, että sähkö käyttäisi hyväkseen yhtään mitään vaan olen aina pohtinut, että sähkö on se, mitä käytetään. Mutta niinpä jokainen hogaa asian tavallaan ja kuten sähkön ja lampun tapausta pohtiessasi on hankala sanoa kumpi on oikea ajattelumalli. Molemmat ovat mahdollisia! Mitä siis jos mäkin lopettaisin muiden tavoitteisiin pyrkimisen, nostaisin ihan reilusti kisakäsineet pystyyn ja marssisin vaikka tuomarikurssille...