torstai 9. marraskuuta 2017

Kirja-arvostelu "Tunne lukkosi"

Pitkään, turhan pitkään jätin tämän kirjan lukematta. Pidin sitä liian tykättynä, etten ajattelevana ihmisenä voisi siitä mitään oppia. Sitten joku fiksu tuttavani sai kävelemään kirjakauppaan, onneksi! En ole hetkeen lukenut mitään näin muutosta tekevää:

Tunne lukkosi - vapaudu tunteiden vallasta Kimmo Takaselta. Olen aina tykännyt analysoida tunteitani ja tekojani, mutta on ollut hätkähdyttävää huomata, etten ole ennen päässyt sen maan pinnalla kasvavan rikkaruohon juureen. Olen kyllä yrittänyt kiskoa sitä ylös, katsoa mistä tunteet, yleensä kielteiset, johtuvat, kysyä jopa itseltäni miksi näin tai noin tunnen, mutten ole ennen päässyt pintaa syvemmälle. Tämä kirja sen sijaan ottaa lukijaa aidosti kädestä kiinni ja johdattaa tunteiden syntylähteille, lapsuuteen, nuoruuteen, niihin kokemuksiin, jotka on unohtanut aktiivisesta mielestä, mutta mitä mieli ei ole unohtanut mihinkään. Itsellenikin on pulpahdellut jänniä muistikuvia menneistä tapahtumista, ja kirja avulla olen oppinut yhdistämään ne vielä nyt aikuisena vaikuttaviin toiminta- ja ajatusmalleihin. Miten sisällämme elää aina vaan se pieni lapsi yhdessä ankaran vanhemman ja ymmärtävän vanhempansa kanssa. Eikä näillä nyt meinata välttämättä konkreettisia vanhempia vaan myös omia sisäisiä ääniä, jotka toisaalta soimaavat, toisaalta kannustavat. Miten kiehtovaa!

Tuo 'nyt aikuisena' tuntuu kyllä aina yhtä jännältä sanoa. Se on vieras ja outo termi. En vaan tunne olevani aikuinen. Mahdun 21 neliän yksiöön, en halua sitoutua mihinkään enkä päästä irti nuorten musiikista tai poreilevasta elämäntyylistä. Eikä tietty tarvitsekaan, vinkeä fiilis se vaan on kun on lapsi vielä kolmeviitosena. Työkaveri kommentoi "olet kuitenkin tarpeeksi aikuinen" kun naureskelin hänelle hurmanneeni kuusikymppisen herrasmiehen yhteisessä harrastuksessa. Tarpeeksi aikuinen, miten osuvasti ilmaistu! Olen tarpeeksi aikuinen käymään töissä, vastaamaan asuntolainasta ja lukemaan uutisia, mutta silti liian nuori perustaakseni mitään pysyvämpää kuin tuuleen haihtuvan ajatuksen tulevasta.

 Minun ja aikuisuuden suhde on kuin toimimaton pankkikorttini, connection error eli yhteys ongelma toistuu toistumistaan. Vielä kun saisin hankittua sellaisen hupullisen ja peppuluukullisen kollege-haalarin kotiasuksi. Äiti, saanks mä... Vai joulupukkiko se oli, jolta piti tähän vuoden aikaan pyytää?

No joo, siinä taas vähän päätöntä pohdintaa. Kai se on se sisäinen lapsi, joka pääsee täällä valloilleen aina välillä. Mutta liittyy tämä pohdinta myös kaksi viikkoa sitten YK:n päivänä lanseeraamaani Kalojen ja vesistöjen tervehdyttämiskamppanjaan. Kyseessä on kalat-horoskoopissa syntyneille kavereilleni - ja itselleni - suuntaama haaste, johon saa luonnollisesti täten tulla mukaan kuka vain, joka kokee olevansa tai olleensa turhaan itsensä unohtanut ja muiden halujen takia elävä. Jos olet miellyttäjä, jos alistut muiden tahtoon, koska et ajattele olevasi tärkeä tai mielipiteidesi olevan oikeutettuja, haastan sinutkin tähän haasteeseen, horoskooppiin katsomatta! Sain tähän kamppanjaan heti mukaan kaksi rakasta kalaani, mutten ole hetkeen tiedustellut, miten heillä menee haasteeseen liittyen. Onko tullut tuotua esiin omaa halua ja vastustettua vaativaa, omaa etuaan ajavaa läheistä, pomoa, ventovierasta kulkijaa? Minä olen jo hyvällä tiellä kohti ensi vuoden YK:n päivää, jolloin liputetaan oman terveen arvonsa tuntevien vuosipäivää.

Duunipaikalla on seinällä tälläinen mietitaulu, viittaan siihen vieläkin turhan usein tyyliin taas tuli mentyä numerolla yksi. Mutta onneksi yhä useammin saan todeta, se olisi ollut viitosta, mutta eipä ole enää! Tunteidenne orjat, sorron yöstä nouskaa...

1 kommentti:

Nimetön kirjoitti...

olet taas saanut "kirjoitushanan" auki. ovelia oivalluksiasi ihmetellen.....