Elokuvissa

Tänään kävin katsomassa Black Swanin. Se oli upea leffa! Hyvin intensiivinen kuvaus ihmismielen ja halun kovuudesta, molempien tahattomasta hauraudesta ja ihmisen tasapainoilusta siinä välissä, itsensä, oman mielensä ja intohimonsa välissä. Vahvan äidin ahdistamana, ovelan ystävän vierellä. Keneen luottaa, kun itse haluaa sinne minne niin moni muukin balettimaailmassa tähtää, Joutsenlammen päärooliin. Voi juma! Miten hienoeleisesti äiti käyttää valtaansa riisuessaan tyttäreltään korvakorut ja peitellessään tämän yöpuulle Joutsenlammen soidessa soittorasiasta taustalla. Miten uusi ystävätär liukuu suosioon aiheuttaen heti pelon kilpailuasemasta. Miten Nina hallitsee mielensä joutuakseen taas huomaamaan, ettei jälleen sitä hallitsekaan katsoja pohtiessa mikä lopulta onkaan totta ja mikä tarua, ja siitä lumoutuessa... Ja mitä balettia! Itselläni oli mieli leffassa vielä puoli tuntia salista lähdön jälkeen.

Tämä on niitä elokuvia, joita voi toivoa katsovansa saman henkisessä seurassa, sillä kun tämä kolahtaa, on tunne upea ja se on jaettava saman fiiliksen kokeneen kanssa.

kuvat lainattu

.

Söin voileivän.

Jäljelle jäi sitruuna,

ja vähän majoneesia

Perinteistä illalliseksi

Kun perjantaina riehuu, on hyvä fiilis viettää lauantai ja sunnuntai rauhassa kotona. Olin eilen työkavereiden kanssa syömässä ja sen jälkeen Tigerissa jytäämässä. Virgin Oil ei jälleen kerran pettänyt: heidän karitsan fileensä oli mainiota. Tulipa myös kerralla selväksi, että karitsa on todella eri asia kuin lammas. Vanhan viulun villan ja hilseen makua ei ole, vaan lihan hento, aistikas maku korostui muikean kastikkeen ja lisukkeiden kera.Jäkiruoaksi omenapiiras ja tuplaespresso.

Tänään keskitymme olemiseen. Vaihdoin juuri lakanat, jotka saimme yhdessä synttärilahjaksi (synttäriemme välillä on vain viisi päivää, ja yksi vuosi minun haitaksi)

ja kävelimme kauppaan hakemaan karjalanpaistiainekset. Muistin aina, kun meidän piti kaverin kanssa esitellä italilaiselle kimmalle perinteikäs suomalainen ruoka. Emme keksineet muuta kuin karjalanpaistin ja italialainen kaverimme nauroi makeasti, kun kerroimme sen vaativan tuntien kypsennyksen. "Ai sanotte vieraallenne, että 'Tervetuloa! Laitan ruoan uuniin ja syödään sitten huomenna.' ? Te suomalaiset olette rauhallisia!" Nyt tämä kypsennys ja haudutus pannaan kokeiluun. Monissa resepteissä haudutukseen tuntuu riittävän kolmesta neljään tuntia. Muistaakseni esittelimme kaverillemme, että pasitin valmistus vie tunteja kahdeksan, heh... No ei mekään ihan aikaisin tänään syödä. Kello on 18 ja ruoka meni juuri uuniin. Tuoksu tosin tuntuu jo :)

Mukavaa viikonloppua

Pieniä asioita

Petites choses... Viikkoni alkoi maanantai-lenkillä ja tiistai-joogalla, pienillä rutiineillani, jotka puskevat viikon käyntiin. Eilen ilmoitin Queen Elizabethin Model-Expoon näytille, tarkoitukseni on siis "kilpailla" sen kanssa laivamallien sarjassa. Yritän saada myös kakkosen valmiiksi huhtikkun puoleen väliin mennessä, jotta voisin viedä näytille kaksi paattiani.

Tänään kävin sitten leffassa katsomassa ranskalaisen elokuvan Jumalista ja ihmisistä (Des hommes et des dieux). Pohdin mahdollisuuksina myös Javier Bardemin tähdittämää Biutifulia sekä Facebookista kertovaa pätkää, mutta kieli vei - yllätys - voiton. Jumalista ja ihmisistä ei ollut viihdykettä, mutta mainio elokuva itsenään. Siinä pohdittiin valinnan vapautta, valinnan merkitystä, yhteisön tarkoitusta ja tärkeyttä sekä uskonnon voimaa niin hyvässä kuin pahassa. Se oli taas niitä ranskalaisia, joista pitää, jos ei odota viihtyvänsä vaan odottaa tajuavansa jotain mielenkiintoista. Tarina perustuu tositapahtumiin ja herättää paitsi näkemään taas hieman lisää inhimillistä kärsimystä myös katsomaan itseen, omiin valintoihin, tyytymään hetken vähempään ja nauttimaan siitä. Sorrun taas epäkonkreettiin tajunnan esittelyyn, mutta suosittelen leffaa ranskalaisen elokuvan ystäville!

 

 

kuva: allocine.fr

Viikonloppuun valmistautumista

Hääräilen juuri kotona ja pakkaan huomista kirpputorireissua varten. Olen menossa ensimmäsitä kertaa kirpputorille myymään vanhoja vaatteitani. Äidiltä konttiin liikesi pari hametta ja kundikaverilta yksi T-paita. Nyt hieman meitityttää käytäntö. Paljonko sinne pitäisi varata vaihtorahaa, miten tulisi pukeutua (menemmä Jäähallille eli vilpoisuus on taattu), eväät kaverini onneksi muistutti ottamaan tai itse asiassa lupasi jotain meille fiksatakin... Jännää! Hinnoittelu on myös pieni pohdinnan aihe. Lienee paras aloittaa hieman yläkantista, jotta ostajalla on varaa tinkiä. Mutta mites se vaatteiden tunnelataus hinnoitellaan. Siitä kun kukaan ei luultavasti ole valmis maksaamaan senttiäkään ylimääräistä ja silti olisi päästävä eroon kaapin ylimääräisistä pukineista ja vaatteista, joita ei ole enää aikaan käyttänyt. Ne olis ehkä paras jättää vielä kaappiin... Merkkivaatteista on toivottavasti mahdollisuus pyytää hieman enemmän. Katsotaan. Ainakin yhdet Bossin housut on menossa myyntiin samoin kuin Belgialaisen Donaldsonin beessit farkut. Ja tunnearvoa tottakai molemmissa.

Myytäväni mahtuvat toistaiseksi yhteen isoon kassiin, joten eiköhän ole paras käydä kaappia vielä läpi, jos jostain vielä raaskisi luopua! Tässä kohtaa on tosin huomioitava, että olen, olemme, todellakin minun luonani. Tätä ei tapahdu kauhean usein, sillä erillään asuttaessa toinen asunnoista tuntuu aina valikoituvan suositummaksi ja minun 21neliön yksiöni ei ole vielä koskaan ollut tämä suositumpi. Meinaan siis, että vietämme kaikki viikonloput ja muunkin yhteisen ajan aina Mikon luona, hänen 10neliötä isommassa yksiössään. Myönnän, että se kämppä on jollain tavalla kodikkaampi kuin omani. Siellä on sohva ja kaksi sänkyä ja keittiöön mahtuu kaksi ilman, että olisimme koko ajan kylki kyljessä kiinni. Klassinen tilanne tällaisessa "kahden asunnon loukussa" ennen kuin saadaan löytyä kamat viimein yhden yhteisen katon alle. Siinä olisikin seuraava askel...

Jag lär mig svenska

Kirjoitin joku aika sitten (Tammikuun Montako kieltä on mahdollista hallita?), etten tahdo löytää keinoa miten motivoisin itseäni opiskelemaan ruotsia. Tarvitsen kieltä työssäni, tosin toistaiseksi en hirveä usein. Ehkä kahdesti viikossa, joskus harvemmin, tulee puhelu, jossa asiakkaalle tulisi puhua hankalilla termeillä på svenska. Joskus jopa selittää, ettei hän voi saada haluamaansa, ja miksihän ei?! Auts. Pohdin tammikuussa mistä aika ja energia kyseisen kielen opiskeluun. Koska kieltä kuitenkin käytän duunissa, teki työnantajani mahtavan teon tarjotessaan täksi kevääksi meille työntekijöille ruotsin opetusta!

Teimme ennen ryhmäjakoa kielitestin ja sen tuloksen perusteella ainakin minulla on todella paljon petraamisen varaa... Sain testissä tulokseksi heikko A2, kun heikoin taso on A1. Ei hurraamista siinä! Tiiminvetäjämmekin sujautti tuloslapun eteeni merkitsevästi mulkaisten. Hieman parempaa tulosta varmasti odotti hänkin. Kurssille siis. Käymme näin torstai aamupäivisin kymmenen hengen ryhmissä  intensiivikurssia. Oppitunti kestää 90 minuttia kerralla ja koko kurssi kymmenen opetus kertaa (kahdeksan kertaa vielä jäljellä) ja alan taas pitää ruotsista. Opettaja on niin innostava, ettei tunnilla puhuessa virheiden tekeminen ja korjatuksi tuleminen enää paljoa paina. Suu auki vaan ja puhumaan. Kaikki, mitä on joskus opinut kouriutuu kyllä, kun hieman koputtelee, vaikkei kymmenen kertaa vielä riitäkään nostamaan kurjaa lähtötasoa briljanttiin eikä tee kestään kaksikielistä. Mutta yritystä sentäs. Luuri kädessä kaikesta osatusta kyllä häviää 90 prosenttia, mutta siihen probleemaan voisi alkaa paneutua sitten kurssin jälkeen.

Alussa ajatukseni oli, että torstaista tulee viikon kauhupäivä. Onneksi ei tullut.

Telakalla

Queen Elizabeth 2 valmistuu

valkoista maalia sivuun

messingin kiiltoa potkureihin